— Jokohan! Katsoppas sitä hiljaista jäärää… Oo-o! Ettehän vain omianne…
Matvei Jegorovitsh innostuu tavattomasti tästä hauskasta jutusta. Vuoroin hän nauraa, että silmät vettyy, vuoroin sanoo tosissaan, että rakastuneita on ankarasti nuhdeltava, sitten kuvittelee mielessään näiden helliä keskusteluja ja taas nauraa röhöttää.
Viimein valtaa asia hänet kokonaan. Silloin Nikolai Petrovitsh muuttuu ankaran näköiseksi ja Sofja Ivanovna sättii miestään.
— Lemmot! Kyllä minä niille kestit laitan! Mainion hupaista! — laskettelee Matvei Jegorovitsh.
Samassa ilmestyy Luka ja ilmoittaa:
— Telekrahvi naputtaa.
— Tulen. Soita 42:n tulo.
Kohta lähtee päällikkö apulaisineen asemalle. Luka soittaa kelloa. Nikolai Petrovitsh istuutuu koneen ääreen ja kysyy seuraavalta asemalta: voinko lähettää junan n:o 42. Päällikkö kävelee edestakasin huoneessa ja puhuu hymyillen:
— Pitää niille lystit näyttää… mitäs sitä ajan ratoksi, saa toki vähän nauraa…
— Sopii, — myöntää Nikolai Petrovitsh koneeseen naputtaen.