— No?
— No, veivät vaan… Kesantopellolla oli syömässä ja sieltä hävisi. Mikko kun näki, ettei ollutkaan hevosta, niin oikein maassa piehtaroi ja ulvomalla ulvoi. Voi veikkonen, minkä äläkän tosiaan päästi silloin… ja maahan retkahti kuin ammuttu.
— No?
— No… hyvän aikaa se intoili…
— Mitäs se sinua liikuttaa?
Hinterä siirsihe toverinsa luota etemmä tämän tuikean kysymyksen johdosta ja vastasi arasti:
— Ilmanhan minä vaan… johtui mieleen. Hevosettoman miehen ei tule mitään aikaan.
— Anna nyt jo olla kitasi kiinni, — sanoi Harajalka uhkaavasti. —
Lorusi ovat järjettömiä. Naapuri, Mikko? Mitä ne sinulle kuuluvat?
— Sääli on, — vastasi Hinterä olkapäitään kohauttaen.
— Sääli? Sääliikös meitä kuka…