— Kukapa se…
— No, ole sitte mankumatta… Kohta pitää lähteä.
Hinterä siirtyi nuotion ääreen, kohenteli sitä kepakolla ja vilkaistuaan toveriinsa sanoi hiljaisella, pyytävällä äänellä:
— Heitetään koko homma…
— Sinulla on niskoitteleva sisu! — ärjäsi Harajalka.
— Jumaliste! — vastasi toinen rukoilevasti ja hiljaa. — Vaara voipi olla tarjona. Neljä virstaa on sitä hilattava ja mitäs, jos ei tatarilaiselle kelpaakaan?
— Se on minun asiani!
— Tee miten tahdot. Parasta olisi kuitenkin laskea menemään… antaisi hänen kuhjustella. Katso nyt mokomaa!
Harajalka ei virkkanut mitään, sormet vain liikkuivat nopeammin.
— Ja paljoko siitä annettaisi, jos niikseen… jatkoi Hinterä hiljaa ja itsepintaisesti. — Nyt olisi muuten paras aika… pimeä tulee tuossa paikassa. Otettaisi ja mentäisi Dubenkaan, aina sieltä jotain käteen käypää tipahtaa.