— Neljä vuotta, kohta tulee viisi, — ilmaisi piru.
— Joko? Vai niin…. Tällä ajalla on haudallani käynyt kolme henkeä… Kirottuja, ei muuta kun ärsyttävät! Eräskin, tiedättekö, teki aivan tyhjäksi sen, että olin aikoinani elänyt. Tulee haudalle ja luettuaan rististä kirjoituksen sanoo jyrkästi: "ei semmoista ole ollut, en milloinkaan ole lukenut hänen tuotteitaan. Nimi on sentään tuttu… nuoruuteni päivinä oli eräällä tuonnimisellä salainen panttilaitos meidän kadulla". Ajatelkaa nyt mokomaa! Ja minun tuotteitani julaistiin kuusitoista vuotta mitä laajimmalle levinneissä lehdissä ja kolmasti julaistiin kirjoituksiani eri teoksina.
— Kuolemanne jälkeen on vielä julaistu kahdesti, — ilmoitti piru.
— Siinäpä se!… Sitte tuli kaksi, joista toinen sanoo: "aa, sekö se on!" — "Se juuri", — vastaa toinen. — "Taidettiin sitä aikoinaan lukea hänenkin tuotteitaan." — "Kaikkien tuotteita luetaan". — "Mitäs se tämä saarnailikaan?" — "Eipä juuri erityistä… hyvän ja kauniin aatteita ynnä muuta." — "Niin, niin, kyllä muistan". — "Sillä oli kankea kieli." — "On niitä jo koko joukko mullattu…" — "Venäjänmaan povi on rikas kyvyistä". — Ja sitte ne aasit poistuivat! Lämpimät sanat eivät enää huojenna haudan kylmyyttä enkä minä niitä tahdokaan… mutta loukkaavaa se sentään on! Aika mielelläni olisin niitä haukkunut!
— Mahdoitte pitää aika saarnan, — hymähti piru.
— Ei, se ei olisi sopinut… Kahdeskymmenes vuosisata ja muuta… ja materialistit olisivat saaneet aika kolahduksen, jos kuolleet yhtäkkiä rupeaisivat haukkumaan…
Pirun tuli taas ikävä.
— Tämä kirjailija olisi eläissäänkin tahtonut olla kukkona joka tunkiolla ja nytkin, kun hänessä on kaikki kuollutta, elää hänessä vielä kunnianhimo. Mutta ihminenkö se sitte on tärkeä elämälle! Tärkeä on vain ihmisen henki ja hänen henkensä yksistään ansaitsee kättentaputuksia ja kunnioituksia… Miten ikäviä ihmiset ovat! Piru jo aikoi esittää kirjailijalle, että he palaisivat takaisin kalmistoon, mutta samassa välähti hänen ilkeässä päässään uusi ajatus. Tällöin olivat he tulleet eräälle torille, jota kaikilta puolin ympäröi suuret rakennukset. Torin yllä kiiti repaleisia, mustia pilviä ja näytti kuin olisi synkkä taivas pysytelleinyt kattojen varassa ja katsellut kylmin katsein likaiseen maahan…
— Kuulkaapas, — sanoi piru kohtelijaasti kumartuen lähemmä kirjailijaa, — ettekö haluaisi nähdä, miten vaimonne elää?
— Hm, enpä tiedä oikein… — virkkoi kirjailija hitaasti.