— Mitä kummia, olettehan oikea vainaja! huudahti piru pistelijäästi.
— Saisihan tuota… — ja kirjailija kolisutteli reippaasti luitaan. — Mennään vain… eihän hän minua näe, ja jos näkisikin, niin ei tunne… — selitti kirjailija.
Samassa katosi erään talon seinä näkymättömiin vai liekö tullut läpinäkyväksi kuin lasi. Kirjailija näki suurten huoneiden sisään, siellä oli valoisaa, hauskaa, kodikasta…
— Erinomainen sisustus! — kähisi hän mielissään, — mainiota kerrassaan! Tuommoisessa eläen en kai vielä olisi kuollut…
— Olen samaa mieltä, — lisäsi piru hymyillen.
— Eikä se paljo maksakaan tuo sisustus… kolmen tuhannen paikoille.
— Hm… ei muka paljon? Muistan saaneeni suurimmasta teoksestani 815 ruplaa… ja sen eteen työskentelin vuoden päivät'… Kukas tässä asuu?
— Teidän vaimonne, vastasi piru.
— Vaimoni? Vai niin… sepä mainiota… Entä tuo nainen, onko se hän… vaimoni?
— On… tuossa tuli hänen miehensä.