— Mitä sanot?… — kysyi tämä, punasia viiksiään väännellen.
— Teillä ei ole oikeutta lyödä…
— Niinkö? Migunoff! Vie hänet poliisiasemalle! — käski apulainen tyynesti.
Ja sama poliisi, joka oli antanut luvan Iljalle seisoa sirkuksen luona, vei hänet poliisiasemalle, jossa hän sai olla iltaan asti.
Tekemisissä poliisin kanssa oli Lunjeff ollut ennenkin, vaan ensi kerran oli hänet viety poliisiasemalle ja ensi kertaa tunsi hän mielensä niin loukkaantuneeksi ja katkeraksi.
Hän makasi vuoteellaan silmät kiinni kokonaan tuon katkeran tunteen vallassa. Seinän takaa, ravintolasta, kuului melua ja kohinaa, ikäänkuin vuolaita puroja olisi syöksynyt alas vuorilta sumuisena syyspäivänä. Kuului metallisten tarjotinten helinää, astioiden kilinää, kuinka vieraat vaativat, mikä viinaa, mikä teetä, mikä taas olutta… ja kuinka tarjoilijat huutaen vastasivat:
— Heti! Silmänräpäyksessä… Ja melusta kuului korkea kurkku-ääni surullisesti laulavan:
"En luullut kadottavani sua…"
Toinen ääni, täyteläinen basso, huveten meluun, yhdessä edellisen kanssa, jatkoi:
"Nuoruus, olet mennyt."