Sitten molemmat äänet yhtyivät yhdeksi puhtaaksi, surullisen kauniiksi sävelaalloksi, joka vähäksi ajaksi vei valituksellaan voiton melustakin:
"Yksin tietäin köyhänä
Oon saanut kulkea!"
Muuan kuului huutavan sellaisella äänellä, kuin hänen kurkkunsa olisi ollut kuivasta, halkeilleesta puusta.
— Älä puhu tyhmyyksiä! Kirjotettu on: "ole kärsivällinen, niin minä tuen sinua kiusauksen hetkellä…"
— Itse puhut tyhmyyksiä, — puuttui puhumaan toinen kiivaasti ja varmasti. Sillä myös on kirjotettu: "koska sinä et ole lämmin etkä kylmä etkä myöskään kuuma, oksennan minä sinut suustani…" Näetkö nyt! Mitä hyödyit?…
Kuului kaikuvaa naurua, ja heti sen jälkeen vinkuva ääni:
— Mutta minä annoin hänelle vasten naamaa, ympäri korvia ja päin turpaa, niin että läiskyi!
— Katsohan perhanaa! Hah, hah, haa! Entä sitten?
Vinkuva ääni jatkoi tapaillen, kovasti:
— Hän kaatua keiskahtaa maahan! Ja vielä annan pari iskua hänen kauniiseen naamaansa. Olen ensimmäinen, joka olen suudellut häntä, saan siis lyödäkin…