— Laulakaa, satakielet! — huusi ystävällisesti joku…
Ilja mietti, että siinä ne nyt nuo ihmiset laulavat niin sydämeen käyvästi. Vaan sitten juovat he itsensä juovuksiin ja kenties rupeavat tappelemaan… Ei hyvä kauan kestä ihmisessä…
"Voi, koito, kovaa kohtaloain…"
valitti tenori.
Basso jyrisi mahtavasti ja syvästi:
"Rintaani vuoren lailla painat…"
Iljan mieleen tuli Jeremei-ukon kuva. Vanhus puhui päätään pudistaen ja posket kyynelissä:
— Olen katsellut katselemistani, vaan totuutta en ole nähnyt…
Ilja mietti, että Jeremeikin, joka rakasti Jumalaa niin paljon, kaikessa hiljaisuudessa säästi rahoja. Ja pelkäsihän Terenti-setäkin Jumalaa ja kuitenkin varasti rahaa. Ja kaikki ihmiset näyttävät olevan kaksinaisia kukin. On kuin heidän rinnassaan olisi vaaka ja heidän sydämensä olisi vaa'an tasaaja, joka kallistuu milloin toiselle puolelle näyttäessään hyvän ja pahan painoa.
— Ä-äh! — kuului ravintolasta. Ja heti sen jälkeen kaatui jotakin ja lattia tärähti niin, että Iljan vuodekin hytkähti.