— Ilja nousi nopeasti tuolilta, juoksi kiiruusti rappusia alas ravintolan etehiseen ja pysähtyi keittiön oven eteen. Äkkiä johtui hänen mieleensä olla lainkaan palaamatta ullakkoon. Mutta se ajatus välähti vaan hänen sielunsa tuskalloisessa pimeydessä, kadoten heti. Hän astui keittiöön, osti kokilta kymmenen kopeekan edestä keitetyn lihan tähteitä, leipäpalasia ja lisäksi vähän muita ruoanjätteitä. Kokki pani ne sihtiin. Ilja otti sen molempiin käsiinsä, kuten tarjottimen, ja tultuaan etehiseen, pysähtyi hän uudestaan tuumimaan, kuinka saada olutta. Itse ei hän voinut sitä ostaa, sillä Terenti kysyisi heti, mihin hän sitä tarvitsee. Silloin kutsui hän keittiöstä astioiden pesijän ja pyysi hänen ostamaan. Tämä juoksi ravintolaan, tuli pian takasin, ojensi hänelle ääneti pullot ja tarttui oven ripaan palataksensa kyökkiin.
— Kuulehan! — sanoi Ilja. — Ei nämä ole minulle… Muuan toveri on luonani… vien hänelle.
— Mitä? — kysyi astioiden pesijä.
— Toveria kestitsen…
— Vai niin… se on oikein!
Ilja huomasi, ett'ei hänen lainkaan olisi tarvinnut valehdella, ja hänestä tuntui pahalta. Ullakkoon nousi hän hitaasti, tarkasti kuunnellen pienintäkin ääntä, ikäänkuin hän olisi pelännyt itseään huudettavan. Mutta, paitsi tuulen huminaa, ei mitään kuulunut eikä kukaan pidättänyt nuorukaista, ja hän palasi, tosin tuntien arkuutta, himokkaana naisen luo ullakkoon.
Matitsa asetti sihdin polvelleen, otti isoilla sormillaan ruoanpalasia ja pisti ne suureksi avattuun suuhunsa maiskuttaen pureskellen niitä. Hänen hampaansa olivat suuret ja terävät. Ennenkuin hän pisti palan suuhunsa, tarkasteli hän sitä joka puolelta aivankuin etsien siitä makeimpia kohtia.
Ilja katsoi hellittämättä naiseen miettien, kuinka hän syleilisi ja suutelisi häntä, vaan samalla hän pelkäsi, ett'ei hän osaisi tehdä sitä, ja että Matitsa nauraisi hänelle. Sitä ajatellessaan tuli hänelle vuoroin kylmä, vuoroin kuuma. Katolla pyyhki tuuli. Ullakon luukuista tunki se ullakolle ja jyskitti Matitsan huoneen ovea, ja joka kerran, kun ovi tärisi, vavahti Ilja, peläten jonkun tulevan sisään ja tapaavan hänet täällä…
— Panenko oven säppiin? — kysyi hän.
Matitsa nyykäytti ääneti päätään. Sitten laski hän sihdin uunin pankolle, kääntyneenä pyhäinkuvaan, teki ristinmerkin ja sanoi: