— Tiedätkö?
— Kyllä…
— Kuka sinulle sen on sanonut?
— Jokainenhan siitä puhuu…
— N-niin… Mutta no, jotka puhuvat, itsekin ovat roistoja!
Jaakko katsahti hänen surullisesti ja huokasi.
— En ole uskonut sitä… olen luullut, että sitä puhutaan kateudesta. Sitten olen alkanut uskoa… Ja kun kerran sinäkin äsken sanoit, niin…
Hän viittasi kädellään, kääntyi poispäin toveristaan ja istui liikkumatta, lujasti painaen käsiään tuolin istuinlautaan ja hänen päänsä painui vasten rintaa. Ilja poistui hänen vierestään, istuutui sänkyyn samaan asentoon, kuin Jaakko, ja vaikeni, kun oi tietänyt, mitä sanoa, lohduttaaksensa toveriaan.
Seinän takana huudettiin ja kiljuttiin, astiat helisivät, ja juopuneen naisen ääni veti:
"Poissa on rauha rinnastain,
Ja kaikonnut on uni…"