— Tässä on — erityinen laitos. Sidoriha antaa tytöille asunnon, ruo'an, ja ottaa siitä viisikymmentä ruplaa kuukaudessa kultakin…
Tyttöjä on vaan neljä… Luonnollisesti pitää Sidoriha viiniä, olutta ja muuta hyvää saatavana… konvehtia… ja jos jotakin… Tytöt saavat elää omine valtoinensa — mielensä mukaan saavat mennä kävelylle tai kotona olla, kunhan vaan maksavat puolisatasensa kukin kuukaudessa… Tytöt ovat yleensä kallishintaisia… ansaitsevat rahansa helposti. Muuan heistä, Olympiada, ei koskaan rupea alle neljää ruplaa.
— Entä paljonko ottaa… sinun? — kysyi Ilja, pudistaen lunta vaatteistaan.
— E-en tiedä… kallis on hänkin… hämillään vastasi Gratsheff.
Oven takaa kuului kolinaa, ja kirkas valonsäde tuikahti oven raosta…
— Kuka siellä?
— Minä, Vassa Sidorovna… Gratsheff…
— Vai niin!
Ovi avautui ja pieni kuivahko eukko, jolla oli kuihtuneet kasvot ja suuri nenä, valaisi Pashkaa kynttilällä ja sanoi ystävällisesti:
— Terveheksi, Pasha… Vjerunjka onkin jo kauan odottanut sinua ja on ihan harmissaan. Kuka on kanssasi?