— Teitä kauniimpaa ei ole olemassa! huoaten ja hymyillen sanoi Ilja.
— Mitä joutavia… älkää puhuko sellaista, mitä ette ymmärrä… — hiljaa virkkoi Vjera.
— Kyllä hän ymmärtää… — sanoi Pashka, ja jatkoi sitten Iljaan kääntyen synkästi. Kaikki on nyt niin hyvää ja onnellista… ja kun sitten äkkiä taas muistuu mieleen se toinen… Ihan sydäntä repii silloin!…
— Mitä siitä sitten muistelet! — sanoi Vjera, painaen päätään pöytää vasten. Ilja vilkasi häneen ja huomasi, että hänen korvansa olivat punaset.
— Ajattele näin, — hiljaa, vaan varmasti jatkoi tyttö, — vaikka sitä olisi vain yksi päivä, kuuluu se minulle!… Ei minustakaan ole helppoa… vaan minä en tahdo sekottaa iloa surulla… Minä — kuten laulussa lauletaan — surun yksin juon, ilon vain sulle suon…
Paavali kuunteli hänen puhettaan tullen yhä synkemmän näköiseksi. Ilja tunsi haluavansa sanoa jotakin hyvää, rohkaisevaa heille, ja vähän mietittyään, sanoi:
— Mitä tehdä, kun solmu ei aukea? Jospa minulla olisi rahaa tuhannen tai esimerkiksi kymmenen tuhatta ruplaa, niin antaisin ne teille, — ottakaa, tehkää hyvin, rakkautenne tähden… Sillä näen että tunnen, että tunteenne on sydämen tunne, puhdas, omantunnonmukainen… mitä siis huolitte muusta!
Hänen mielessään syntyi lämmin tunne, joka valtasi hänet kokonaan. Hän vielä hypähti tuolilta ylös, huomatessaan kuinka tyttö, kohotettuaan päänsä, katseli häntä kiitollisilla silmillä, ja Paavali hymyili hänelle ja ikäänkuin odotti häneltä vielä jotakin.
— Ensimmäisen kerran elämässäni näen sellaisen kaunottaren, kuin te… ja ensimmäistä kertaa näen, kuinka ihmiset rakastavat toisiaan. Ja sinut, Paavali, olen vasta tänään oppinut oikein tuntemaan ja oikein sinua arvostelemaan — sydämen mukaan, kuten tuleekin… Istun tässä… ja suoraan puhuen — kadehdin teitä… mieleni on surullinen ja samalla iloinen… Suokoon Jumala, että asianne saisi hyvän päätöksen. Ja mitä tulee taas siihen toiseen seikkaan, niin sanon, ett'en pidä tshuvasseista enkä mordvalaisista, he ovat minusta vastenmielisiä! He ovat räähmäsilmäisiä ja likaisia… Mutta minä uin samassa joessa kuin hekin… ja samaa vettä juon, jota hekin. Pitäisikö minun olla käyttämättä jokea vain siksi, että he ovat pakanoita? Miksi? Uskon, että Jumala sen puhdistaa…
— Oikeassa olet, Ilja! Olet kunnon mies! — tulisesti huudahti
Paavali.