Ilja antoi erityisen painon sanalle "säästänyt".
— Niin… — sanoi Terenti katsomatta häneen. — Kaksi sataa ruplaa olen päättänyt antaa luostarille…
— Vai niin…
— Sata ruplaa sinulle…
— Sata? — huudahti Ilja. Ja silloin hän huomasi, että hän jo kauan oli mielessään toivonut saavansa sedältään ei sataa, vaan paljon enemmän. Hän oli kiukuissaan sekä itsellensä että toiveellensa, joka oli halpa, sen tiesi hän, — ja sedällensä siksi, kun hän niin vähän aikoi antaa hänelle. Hän nousi tuolilta seisomaan, ojensihe suoraksi ja sanoi lujasti, ilkeästi sedälleen:
— En huoli varastettuja rahojasi… ymmärrätkö?
Kyttyräselkä horjahti takaperin, istuutui vuoteelleen kalpeana, hämmästyneenä. Tukka pystyssä ja suu selällään katsoi hän Iljaa tylsä kauhu silmissä ja vaikeni.
— Mitä katsot? En tarvitse rahojasi…
— Herranen aika! — pääsi käheästi Terentilta. — Mikset, poikani, miks'et?
— Mitä? kysyi Ilja.