Vaan juuri silloin ilmestyi ukon takaa Olympiadan kookas, solakka olento. Hän katsahti tyynesti, silmiään räpäyttämättä ukon pään yli Iljaan ja kysyi rauhallisesti:
— Mikä on kysymyksessä, Vasili Gavrilovitsh?
— Tämä tässä on katukauppias! Kuuluu olevan saapa teiltä. Olette muka ostanut häneltä nauhaa ettekä ole maksanut! He, he! Hän tuli nyt rahaa hakemaan…
Ukko pyöri Olympiadan edessä sinne tänne, vilkuen milloin hänen milloin Iljan kasvoihin. Olympiada työnsi hänet syrjään ylpeällä oikean kätensä liikkeellä, pisti saman kätensä aamunuttunsa taskuun ja sanoi Iljalle ankarasti:
— Mitä tämä on? Miks'et voinut tulla toiseen aikaan?
— Niin! — vinkuen huusi ukko. — Mokoma pässinpää! Tulee juuri silloin, kuin häntä vähimmin tarvitaan!
Ilja seisoi kuin kivettyneenä.
— Älkää huutako, Vasili Gavrilovitsh! Ei se sovi, — sanoi Olympiada. Ja, kääntyen Iljaan, jatkoi: — Paljonko sitä olikaan; kolme ruplaa neljäkymmentä kopeekkaa, eikö niin? Tässä rahat!
— Ja suoriudu nyt tiehesi! — uudestaan huudahti ukko. — Anteeksi, suljen itse oven… itse suljen!
Hän kääri yönuttunsa tiukemmin ympärilleen, avasi oven ja huusi
Iljalle: