Tuskin oli hän ennättänyt laskeutua vuoteellensa, kun tuli Terenti-setä huoneeseen. Siitä lähtien, kun kyttyräselkä oli päättänyt lähteä pyhiin paikkoihin syntejään anteeksi anomaan, oli hänen kasvoilleen ilmestynyt loiste, ikäänkuin hän olisi jo tuntenut esimakua siitä ilosta, jonka synneistä vapautuminen tuottaa. Hymyillen, hiljaa astui hän veljenpoikansa vuoteen ääreen ja sormiellen harvaa partaansa, sanoi ystävällisesti:
— Vähän aikaa sitten näin sinun tulevan kotiin… ja mietin: annapa lähden hiukan juttelemaan hänen kanssansa!… Emmehän enää kauan saa olla yksissä!…
— Lähdetkö siis todellakin matkaan? kysyi Ilja jurosti.
— Kun vaan ilmat lämpenevät, niin heti lähden… Pääsiäisen edusviikolla tahtoisin jo olla Kijev'issä…
— Niin vainen! Ota Mashutka mukaasi…
— Mitä ihmeitä! — huudahti kyttyräselkä, tehden kädellään kieltävän liikkeen.
— Kuule sinä! — lujasti sanoi Ilja. Hänellä ei ole täällä mitään tekemistä… ja lisäksi on hän siinä ijässä… Jaakko, Petruha… ja niin edespäin… ymmärrätkö? Tämä talo on kuin turmiola kaikille… kirottu talo! Antaa hänen lähteä… ehkä ei hän koskaan palaa takaisin.
— Mutta kuinka voin ottaa hänet mukaani? — sanoi Terenti vaikeroiden.
— Voit kyllä! — itsepäisesti väitti Ilja. Sen satasen, jonka lupasit minulle, saat käyttää hänen hyväksensä… Minä en tarvitse sinun rahojasi… ja hän voi rukoilla edestäsi… Hänen rukouksensa on suuriarvoinen. Kyttyräselkä rupesi miettimään ja sanoi hetken päästä:
— Suuriarvoinen on… n-niin! Olet aivan oikeassa! Rahoja en voi ottaa sinulta… Ne sinä saat, kuten on sovittu… Mitä Mashaan tulee, niin ajattelen vielä asiaa…