— Näetkö, Ilja, kuinka suuria lakeita löytyy maailmassa? — puheli ukko. — Ja sen kaikilla lakeilla asuu ihmisiä, jotka hyörivät ja pyörivät… Heihin katsoo korkeuksista Herra ja kaikki Hän näkee, ja kaikki Hän tietää. Mitä ihminen ajatteleekaan, kaikki on Hänelle tiettyä. Siksipä Hänelle on annettukin pyhä nimi — Kaikkitietävä Herra Jumala Zebaoth Jeesus Kristus. Hän kaikki tietää, kaikki tarkastaa, kaikki muistaa. Ihmisiltä voit kätkeä syntipilkut omassatunnossasi, Häneltä et voi: Hän näkee! Hän puhuu itsekseen sinusta: voi sinua syntisparkaa, onnetonta syntisraukkaa! Palkan maksan! Ja kun hetki lyö, rankaisee Hän sinua, kouraan tuntuvasti rankaisee!… Hän on käskenyt ihmisiä: rakastakaa toinen toistanne, ja on järjestänyt niin, ett'ei niitä ihmisiä, jotka eivät toisia rakasta, rakasta kukaan. Ja yksin elävät he: raskasta on heidän maallinen elämänsä eikä iloa heillä ole…
Selällään maaten katsoi poika taivaaseen eikä nähnyt sen korkeuden loppua. Kaihoten uinaillen syntyi hänen mielikuvituksessaan joitakin hämäriä äärettömän suuria kuvia. Hänestä näytti taivaalla leijailevan joku suunnattoman suuri olento, läpikuultavan kirkas, herttaisen lämmittävä, hyväluontoinen ja samalla ankara, ja että hän, poika, ukon kanssa ja koko maa mukanaan, kohoaa hänen luoksensa sinne, pohjattomaan korkeuteen, sen sinertävään loisteeseen, puhtauteen ja valoon… Ja hänen sydämensä täyttyi tyynestä, hiljaisesta ilosta.
Palatessaan iltasin kotiin, astui Ilja pihaan arvokkaana ja vakavana kuin mies, joka on kovasti tehnyt työtä ja haluaa levähtää ja jolla ei ole aikaa turhanpäiväisiin asioihin, kuten toisilla pojilla ja tytöillä. Kaikissa talon lapsissa herätti hän kunnioitusta hyvällä ryhdillään ja olkapäältä riippuvalla pussillaan, jossa oli aina monenlaisia kauniita esineitä…
Ukko hymyillen sanoi jotakin leikillistä lapselle.
— Latsaruksetkin tulivat kotiin järjestettyään koko kaupungin ja kaikkialla tehtyään koirankuria!… Iljka! Käypäs pesemässä naamasi ja tule sitten ravintolaan juomaan teetä!…
Ilja läksi asuntoonsa maakerrokseen perässään lapsijoukko, joka varovasti tunnustelivat käsillään hänen pussinsa sisällystä. Ainoastaan Pashka, röyhkeästi asettuen hänen tiellensä, sanoi:
— Hei, ryysykauppias! Näytäpäs, mitä toit…
— Odota! — virkkoi hänelle jyrkästi Ilja. — Ensin juon teetä, sitten näytän…
Ravintolassa tapasi hän setänsä, joka hymyili ystävällisesti.
— Työmies-pieneni tuli! Voi sinua lasta!… väsyitkö?