Ilja pudisti kieltävästi päätään.
— Puhu siis tutkintotuomarille kaikki niin, kuin on ollut… se on, ei kaikkea, vaan…
— Niin aion tehdäkin… Luuletko, ett'en osaa puoliani pitää? Luuletko, että tuon ukon tähden, noiden kahden tuhannen ruplan tähden, aion lähteä pakkotyöhön? En, minulla on vielä muutakin toimittamista maailmassa! Ymmärrätkö?
Hänen kasvonsa olivat mielenliikutuksesta punaset ja silmänsä hehkuivat. Mutta Olympiada painui hänen puoleensa ja kysyi kuiskaten:
— Kaksi tuhattako vaan otit?
— Kaksi… vähän yli… piru sen vieköön.
— Voi sinua raukkaa… siinäkään et onnistunut! — surullisesti sanoi Olympiada ja hänen silmissään pyöri kyyneliä.
Ilja katsahti hänen kasvoihinsa, hymähti ja sanoi katkerasti:
— Voi… Rahojen tähdenkö luulet minun tehneeni sen? Käsitä minua oikein… Odota! Anna minun mennä ensin, miehet menevät täällä aina ensin ulos…
— Tule pian luokseni… Emme tarvitse piilotella… Tule hyvin pian! — huusi huolestuneesti Olympiada.