"Nuku, nuku nurmilintu…"
— Mitä vielä tahdotte, — kysyi tutkintotuomari, katsahtaen äkkiä ylös papereistaan.
— En mitään… — jurosti vastasi Lunjeff.
— Sanoinhan teille, että saatte mennä.
— Menenkin minä…
— Niinpä sitten…
He katsoivat terävästi toistensa silmiin, ja Lunjeff'ista tuntui, että hänen rinnassaan rupesi kasvamaan jotakin raskasta, pelottavaa. Nopeasti käännähtihe hän ovelle, astui etehiseen ja siitä kadulle. Kylmä tuuli hulmahti häntä vastaan ja vasta nyt huomasi hän olevansa märkä hiestä. Puolen tunnin päästä oli hän Olympiadan luona. Tämä avasi itse hänelle oven, huomattuaan ikkunasta hänen tulevan ajaen, ja tervehti häntä äidin hellyydellä. Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja silmät näyttivät levottomilta ja tavallista suuremmilta.
— Oma, viisas poikani! — huudahti hän, kun Ilja oli sanonut tulevansa suoraan tutkintotuomarin kuulustelusta. — Kerro, veikkonen, kerro!
— Roisto hän on! — kiukkuisesti sanoi Ilja.
— Koukkujaan asetteli…