— Mihin?
— Niin… aivan näkymättömiin!
— Voi sinua! — moittien sanoi Ilja. Et mitään muista!…
Ravintolasta astui ulos Jeremei-ukko ja, varjostaen kädellään silmiään, huusi:
— Iljushka! Missä olet? Tulepa nukkumaan, jo on aika!…
Ilja tottelevaisesti seurasi ukkoa ja laskeusi vuoteelleen, jona hänellä oli suuri, heinillä täytetty, jauhomatto. Makeasti nukkui hän matollaan; hyvä oli hänen elää lumpunkokoojan kanssa, vaan pian katkeroitui tämä hauska ja huoleton elämä.
* * * * *
Jeremei-ukko piti lupauksensa: hän osti Iljalle saappaat, suuren, raskaan palton, hatun, ja niin pantiin poika kouluun. Hän meni sinne uteliaana ja peloissaan sekä palasi loukkautuneena, alakuloisena, kyyneleet silmissä. Pojat olivat näet tunteneet hänet Jeremei-ukon seuralaiseksi ja joukolla alkaneet härnätä häntä:
— Rättiläinen! Hyi, kuin haisee! Rättiläinen!
Toiset olivat nipistelleet häntä, toiset näyttäneet kieltään; muuan oli tullut hänen luoksensa, vetänyt ilmaa sieramiinsa ja pahasti irvistäen hypännyt etemmäksi, huutaen kovasti: