Palatessaan kerran Jaakon kera kotiin, huomasi Ilja ihmisjoukon portilla.
— Katsopas! — sanoi hän toverilleen, taas, nähtävästi, on tappelu!… Juostaan!
He läksivät kiireesti juoksemaan ja perille tultuaan he näkivät, että pihalla liikkuu tuntemattomia ihmisiä, huutaen:
— Kutsukaa poliisi! Hänet on sidottava! Pajan lähelle oli kokoontunut ihmisiä suuri, taaja joukko, ja ne seisoivat vaiti, liikkumatta. Pojat tunkeutuivat joukon keskelle, vaan vetäytyivät heti takasin. Heidän jaloissaan, lumessa, makasi, kasvot maata vasten, nainen; hänen takaraivonsa oli veressä, ja lumi pään ympärillä oli laajalti verestä punanen. Hänen vieressään oli rutistunut huivi ja suuret sepänpihdit. Pajan ovella, kyyryssä, istui Savel, katsoen naisen käsiin. Ne olivat eteenpäin ojennetut, sormet olivat kouristuneet syvälle lumeen ja pää oli painunut käsien väliin, aivan kuin nainen olisi tahtonut paeta, piiloutua. Sepän silmät olivat synkissä rypyissä, kasvot näyttivät laihoilta; saattoi huomata, että hän kovasti puri hampaitaan: leukapielet näyttivät kahdelta suurelta pahkalta. Oikealla kädellään nojasi hän ovenpieleen; hänen nokiset sormensa liikkuivat kuin kissan kynnet, vaan muuten oli seppä liikkumaton. Iljasta kuitenkin tuntui, että hän heti avaa tiukkaan yhteen puristetut huulensa ja ärjäsee leveän rintansa koko voimalla.
Väki vaieten katseli seppää; kaikkien kasvot olivat totiset, ankarat, ja vaikka pihalla meluttiin ja häärittiin edestakasin, niin ei täällä, pajan lähellä ollut melua, ei liikettä… Vihdoin tunkeusi vaivalla joukosta esiin Jeremei-ukko pörröisenä, hikisenä: vapisevalla kädellään ojensi hän sepälle vesikauhan ja sanoi:
— Hepäs… juo…
— Köysi hänelle kaulaan, roistolle, eikä vettä, — virkkoi joku puoliääneen. Savel otti kauhan vasemmalla kädellään ja joi kauan, kauan. Ja kun hän oli juonut veden loppuun, katsoi hän tyhjään kauhaan ja alkoi puhua ontolla äänellä:
— Minä häntä varotin… Herkeä, raato! Sanoin — pidä varasi, tapan sinut! Annoin anteeksi hänelle… monesti anteeksi annoin… Ei totellut… Niin se sitten kävi!… Pashka on nyt orpo… Ukko-kulta… Pidä häntä silmällä… Sinua rakastaa Jumala… Pidä silmällä…
— Voi sinua! — surullisesti sanoi vanhus, koskettaen vapisevalla kädellään sepän olkapäätä, vaan joku joukosta huomautti taas:
— Katso roistoa!… Vieläpä Jumalasta puhuu!…