— Minäkö? Mutta Herra Jumala…
— Kuuleppas, mitä minä sinulle sanon, ankarasti sanoi poliisi: — vanhuuttasi löpiset… Ja — mene nyt tiehesi!
Poliisimies pullautti suustaan paksun savupilven ja kääntyi pois ukosta. Vaan Jeremei viittasi kädellään ja uudestaan alkoi puhua nopeasti, vinkuvalla äänellä.
Kalpeana ja silmät suurina poistui Ilja pajan luota ja seisahtui erään joukkueen luo, jossa oli Makar-ajuri, Perfishka, Matitsa ja muita ullakossa asuvia naisia.
— Hän, hyvät ystävät, eleli huonosti jo ennen naimisiin menoaan! — puheli muuan naisista. — Tiedän sen. Saattaapa olla niinkin, ett'ei Pashka olekaan sepän poika, vaan kymnaasin opettajan, joka asui rihkamakauppiaan Malafejeff'in luona… hän yhä juopotteli…
— Senkö saman, joka ampui itsensä? kysyi Perfishka.
— Niin, niin!… Hän se alun teki…
— Tämän nyt ei tarvinnut johtua siitä… tyyneesti sanoi Makar. — Se olisi hyvin yksinkertaista… Hän lyö omaa eukkoansa, minä taas omaani.
— Eivät ehdi valitsemaan! — sanoi iloinen Perfishka suutari. — Tuossa minunkaan vaimoni ei mihinkään kelpaa, vaan kärsin kuitenkin!…
— Kärsit kai, piru! — jurosti sanoi Matitsa.