Jaakko syleili tyttöä ja siirsi hänet lähemmäksi itseään, vaan Ilja siirtyi Pashkan viereen ja hiljaa kysyi häneltä:
— Onko sinun sääli äitiäsi?
— Mitä se sinua liikuttaa? — vihasesti vastasi Pashka.
Kaikki vaieten katsahtivat häneen.
— Hänhän vietti sopimatonta elämää, kuului Mashan kaikuva ääni, vaan
Jaakko kiiruusti ja levottomasti keskeytti hänen puheensa:
— Kummakos se oli!… Muistatko millainen oli seppä?… Aina oli hän musta, kauhea, äreä! Vaimo taas oli iloinen kuin Perfishka… Hänestä tuli elämä ikäväksi… sepän kanssa…
Pashka katsahti häneen ja rupesi puhumaan jurosti, lujasti, kuten aikainen:
— Minä sanoin hänelle monasti: pidä varasi, äiti! Hän tappaa sinut!… Ei uskonut… Toisinaan vain pyysi, ett'en kertoisi mitään isälle… Makeisia osti minulle siitä. Vääpeli taas tavantakaa lahjoitteli minulle viisikopeekkaisia. Tuon hänelle kirjeen, ja heti pistää hän viisikopeekkaisen kouraani… Hän on hyväluonteinen!… Vahva hän on… Suuret viikset…
— Onko hänellä sapelia? — kysyi Masha.
— Suuri onkin! — vastasi Pashka ja lisäsi ylpeästi: — kerran vedin sen ulos huotrasta, — raskas oli, perkele!