— Kukaan ei sinua enää tästä lähin lyö, — äkkiä sanoi Masha
Pashkalle, katsoen kateellisesti häneen.
— On niitä halukkaita! — vakuuttavasti väitti Ilja.
Pashka katsahti häneen ja, sylkäisten uljaasti syrjään, kysyi:
— Sinäkö, vai? Koetappas!
Taas sekaantui puheeseen Jaakko.
— Kuinka ihmeellistä, toverit!… oli olemassa ihminen, käveli, puhui ja teki vaikka mitä, kuten muutkin, — oli elävä ihminen, vaan lyötiin häntä sitten pihdeillä päähän häntä ei ole enää olemassa!…
Lapset, kaikki kolme, tarkasti katsoivat Jaakkoon, jonka silmät seisoivat selkosen selällään, hullunkurisesti pullistuneina ulos päästä.
— Nii-in! — sanoi Ilja. — Minäkin olen ajatellut sitä…
— Sanotaan — kuoli, — hiljaa ja salaperäisesti virkkoi Jaakko, — mutta mikä kuoli?
— Henki lensi pois, — jörösti selitti Pashka.