— Poikani, poikani! Herra tietää määrän…
— Panisit maata! — sanoi vihdoin malttamattomasti Ilja kärsimättömällä äänellä.
Kyttyräselkä hätkähti ja tuli liikkumattomaksi. Sitten kysyi hän hiljaa ja arasti:
— Mitä? Kuka se on?
— Minä, panisit maata, sanon…
— Heti! Heti, heti!… — kiireesti virkkoi kyttyräselkä ja rupesi hyörimään pöytien ympärillä nopeasti kuin hyrrä. Ilja ymmärsi, että setääkin peloitti ja hyvillä mielin ajatteli hän itsekseen:
"Niin sinulle pitääkin!…"
Ulkona sataa tihuutti yhä, jostakin kuului kumakoita iskuja. Tuli lampussa vavahteli, vaan teekannut ja pullot näyttivät vaieten hymyilevän. Ilja kätki päänsä sedän puoliturkkiin ja makasi henkeään pidätellen. Äkkiä rupesi hänen läheltään kuulumaan outoa ääntä. Hän jähmettyi pelosta, pisti päänsä näkyviin ja huomasi, että Terenti-setä oli polvillaan pää niin syvään painettuna, että leuka nojasi rintaan, ja kuiskaili:
— Herra Jumala, Isämme… Herra! Hänen kuiskimisensa muistutti Jeremei-ukon kähinää. Huoneessa vallitseva hämärä näytti olevan kuin liikkeessä ja lattia keikkuvan sen kanssa, vaan savutorvissa vinkui tuuli.
— U-u-u-u!…