— Se on rukoushuone!… — selitti Jaakko. — Rupean, näet, öisin käymään täällä; sytytän kynttilän ja rukoilen. Mainiota?
Toverin hanke miellytti Iljaa, vaan hän heti rupesi pelkäämään sen vaarallisuutta.
— Entä, jos huomaavat tulen? Silloin antaa isäsi sinulle selkään!…
— Yöllä — kuka sitä huomaisi? Yöllä kaikki nukkuvat; maan päällä on aivan hiljaista… Olen pieni: päivällä ei Jumala kuule rukoustani… Vaan yöllä hän kuulee!… Kuuleekohan?
— En tiedä!… Ehkä kuulee!… miettivästi sanoi Ilja, katsoen toverinsa suurisilmäisiä, kalpeita kasvoja.
— Rukoiletko sinä minun kanssani? kysyi Jaakko.
— Mitä sinä tahdot rukoilla? — kysyi vuorostaan Ilja, ja he hymyilivät toinen toisellensa.
— Minä rukoilen sitä, — sanoi Ilja, että tulisin viisaaksi… ja vielä, että minulla olisi kaikkea, mitä haluan!… entä sinä?
— Minäkin…
Vaan hiukan ajateltuaan selitti Jaakko: