Perfishka hieroi silmää kädellään, katsoi sitten kättään ja selitti sitten äkkiä kovalla ja selvällä äänellä:
— Puolisomme Avdotja Petrovna on kuollut…
— Mitä ihmeitä? — huudahti Terenti-setä, ja, vilkaisten pyhäinkuvaan, teki ristinmerkin.
— Rauha olkoon hänen sielullensa!
— Mitä? — kysyi? Perfishka, yhä katsoa tuijottaen Terentin kasvoihin.
— Sanon: rauha olkoon hänen sielullensa.
— Niin… Hän kuoli!… — sanoi suutari. Sitten pyörähti hän ympäri ja poistui ravintolasta.
— Kummallinen mies! — mutisi Terenti, päätään pudistaen. Iljankin mielestä oli suutarin käytös omituista… Kouluun mennessään poikkesi hän kellarikerrokseen katsomaan vainajata. Siellä oli pimeätä ja ahdasta. Naiset, jotka asuivat ullakossa, olivat tulleet suutarin huoneeseen ja seisoivat puoliääneen puhellen yhdessä joukossa nurkassa, jossa sänky oli. Matitsa koetteli Mashalle erästä pukua ja kysyi:
— Puristaako kainaloista?
Masha, joka seisoi kädet ojossa, vastasi oikullisella äänellä: