Mutta kun hän huomasi, että Jaakko, nojaten kyynärpäitään pöytään, itki katkerasti, ja hänen vieressään seisoi Masha ja puhui kyyneleet silmissä:
— Älä välitä hänestä. Hän on häpeämätön lurjus! He ovat kaikki ilkeitä… hänen isänsä on vankeudessa… ja setänsä on kyttyräselkä!… Hänenkin selkäänsä kasvaa vielä kyttyrä! Hävytön sinä olet! huusi hän, astuen rohkeasti Iljan eteen.
— Sinä, sen rupinaama!… mokoma lumpunkokooja! Tulepas vaan!
Tulepas koetteeksi, niin revin nahkan naamastasi! Tulepas!…
Ilja ei liikahtanutkaan. Hänen tuli paha olla nähdessään Jaakon itkevän, jonka mieltä hän ei ollut tahtonut pahottaa, ja häntä hävetti tapella tytön kanssa. Vaan ett'ei Mashalla ollut mitään tappelua vastaan, sen huomasi hän hyvästi. Sanaakaan sanomatta poistui hän maakerroksesta ja kuljeksi kauan pihalla, mieli raskaana ja täynnä katkeria ajatuksia. Sitten astui hän Perfishkan huoneen ikkunan luo ja katsahti varovasti sisään Jaakko pelasi taas korttia pienen ystävänsä, kanssa. Masha piti korttejaan viuhkan tavoin kasvojensa alaosan edessä, ja näytti nauravan, samalla kun Jaakko tuijotti kortteihinsa ja epävarmasti kosketti milloin mitäkin niistä. Ilja tuli surulliseksi. Hän käveli vielä hetkisen pihalla ja astui sitten päättävästi maakerrokseen.
— Ottakaa minut mukaan! — sanoi hän, astui pöydän luo.
Hänen sydämensä löi kovasti, kasvoja poltti, ja silmät olivat maahan luodut. Jaakko ja Masha olivat vaiti.
— En hauku enää!… Jumalauta, en hauku! — sanoi Ilja, katsahtaen heiliin.
— No, istu sitten… Voi, sinua! — virkkoi Masha.
Johon Jaakko ankarasti lisäsi:
— Tyhmyri! Et ole enää mikään lapsi… Pitäisi sinun tietää, mitä puhut…