— Me vaan istumme täällä ja happanemme…
* * * * *
Ensi aikoina Pashkan katoamisen jälkeen tuntui Iljasta, kuin häneltä olisi jotakin puuttunut, vaan pian joutui hän taas haavemaailmaan. Uudestaan alkoi kirjojen lukeminen, ja Iljan sielu vaipui suloiseen puoli-uinailuun.
Herääminen tapahtui äkkiä ja odottamatta. Ilja kävi vielä koulua, kun hänen setänsä eräänä päivänä sanoi hänelle:
— Kohta olet oppinut tarpeeksi… täytät neljätoista vuotta… alkaa olla aika ruveta sinulle paikkaa katselemaan.
— Paikka on hankittava! — myönsi Petruhakin. — Ja kun meillä on paljon tuttavia, en luule sen käyvän vaikeaksikaan… Jashkalle ei tarvitse paikkaa etsiä, hänellä se on jo odottamassa! Laiskotelkoon vielä vuoden, vaan sitten on hänen astuttava tiskin taakse. Ja sinulle, Terjoha, avaan minä toisen ravintolan täällä läheisyydessä. Saat olla siellä kuin oma isäntäsi, kunhan vaan teet minulle tilin. Niin, voin kiittää Herraa huolenpidostansa minun suhteeni.
Iljasta kuuluivat nuo sanat tulevan kuin jostakin kaukaa; ne eivät olleet missään yhteydessä niiden ajatusten kanssa, jotka hänen mieltään kiinnittivät eivätkä ne tehneet häneen mitään vaikutusta. Vaan kerran, varhain eräänä aamuna, herätti hänet setä, sanoen:
— Nouse ylös ja peseydy pian hyvin puhtaaksi!
— Mihin on sitten mentävä? — unisesti kysyi Ilja.
— Paikkaan! Jumalalle kiitos, löytyi sinulle palveluspaikka!…
Kalakauppaan sait paikan.