— Kuulepas puotilaisen ääntä! — huomautti Masha.
— Voi sinua, ankka! — sanoi Ilja hiljaa ja moittivasti.
Vähän ajan päästä kulki hän jo katua Petrahan rinnalla, joka oli pukeutunut pyhäpukuunsa, pitkään sortuukiin ja nariseviin saappaisiin.
— Vien sinut nyt hyvin kunnioitetun miehen palvelukseen, miehen, jonka koko kaupunki tuntee, — sanoi hän opettavalla äänellä Iljalle, — nimittäin Kiril Ivanitsh Stroganin… Hän on saanut mitallejakin hyvyydestään ja hyväntekeväisyydestään! Hän on äänivaltainen jäsen kaupungin neuvostossa ja ehkä tulee hän vielä kerran valituksi joksikin kaupungin hallitusmieheksikin. Palvele häntä rehellisesti ja uskollisesti, niin kyllä hän sinusta miehen tekee… Sinä olet vakava poika etkä mikään huimapää… Hänelle on yhtä helppoa tehdä jollekin hyvä työ, kuin sylkäistä…
Ilja kuunteli häntä ja koetti kuvitella mielessään, minkälainen kauppias Strogani on. Kummallista kyllä, tuntui hänestä, että kauppias on Jeremei-ukon näköinen, — yhtä kuivahkon laiha, hyväsydäminen ja lystikäs. Vaan tultuaan kalapuotiin, näki hän kirjotuspulpetin takana pitkän, isovatsaisen miehen. Hänellä ei ollut haituvaakaan päässä, vaan kasvoja peitti silmistä lähtien kaulaan asti sankka, punanen parta. Hänen kulmakarvansa olivat myös sankat ja punaset, ja niiden alapuolella olivat pienet, vihertävät, vihasesti vilkuvat silmät.
— Kumarra! — kuiskasi Petruha Iljalle, osottaen silmillään punapartaista miestä. Ilja painoi päänsä pettyneenä alas.
— Mikä nimi? — jyrisi syvä bassoääni puodissa.
— Ilja, — vastasi Petruha.
— No, Ilja, pidä silmät auki ja ole tarkkaavainen! Sinulla ei saa nyt olla muita olemassa maailmassa, kuin isäntäsi! Ei sukulaisia, ei tuttavia — ymmärrätkö? Olen sinulle isänä ja äitinä — enempää ei minulla ole sinulle sanomista…
Ilja vilkasi kulmainsa alta puotia. Vasuissa, jäiden seassa oli suuria monnia ja sampia, hyllyillä isoja pinoja kuivatuita kuhia, toutaimia, ja kaikkialla kiilsi läkkilaatikoita. Kirpeä suolaveden haju täytti ilman, ja puodissa oli tukehuttavaa, ahdasta, kosteata. Lattialla oli suuria ammeita, joissa uiskenteli eläviä kaloja, sterlettejä [eräs sampilaji. Suom. muist.], mateita, ahvenia, särkiä. Eräässä ammeessa muuan pieni hauki sujakehteli rohkeasti sinne tänne, sysäten tieltään toisia kaloja ja voimakkailla pyrstönsä iskuilla räiskyttäen vettä lattialle. Iljaa rupesi se säälittämään.