— No, mitä nyt?
— Mitä syövät ihmiset sitten, kun on pyydystetty kaikki kalat ja teurastettu kaikki naudat?
— Hölmö! — vastasi kauppa-apulainen hänelle.
Toisen kerran otti hän sanomalehden tiskiltä ja rupesi sitä lukemaan puodin ovella. Vaan kauppa-apulainen tempasi lehden hänen kädestänsä, tyrkkäsi häntä sormellaan nenään ja kysyi uhkaavasti:
— Keneltä olet saanut luvan siihen, häh? Aasi…
Tästä kauppa-apulaisesta ei Ilja lainkaan pitänyt. Kun hän puhui isännän kanssa, lisäsi hän milt'ei joka sanan loppuun kohteliaasti säänteen, vaan takanapäin kutsui hän kauppiasta veijariksi ja tekopyhäksi, punaseksi perkeleeksi. Joka lauantai ja juhlien aattona meni kauppias iltakirkkoon ja silloin tuli puotiin kauppa-apulaisen vainio tai sisar, ja niille antoi hän aina mukaan suuren käärön kaloja, kaviaria ja säilykkeitä. Erittäin huvitti häntä tehdä pilaa kerjäläisille, joiden joukossa oli monta vanhusta, jotka muistuttivat Iljalle Jeremei-ukkoa. Kun puodin ovelle tuli joku ukko ja nöyrästi kumartaen pyysi almua, otti kauppa-apulainen tavallisesti pienen kalan päästä kiinni ja pisti sen kerjäläisen käteen pyrstö edelläpäin niin, että kalan selkäruodot tunkeutuivat pyytäjän kämmenlihaan. Ja kun kerjäläinen tuskissaan tempasi kätensä takasin, huusi puotilainen ivallisen-vihasesti hänelle:
— Etkö huoli? Vähäksikö katsot? Suori tiehesi!…
Kerran otti muuan vanha kerjäläisakka salaa kuivatun kuhan ja kätki sen ryysyihinsä. Kauppa-apulainen sattui kuitenkin sen näkemään. Hän tarttui akan tukkaan, otti häneltä pois varastetun kalan, painoi hänen päänsä alas ja löi oikealla kädellään häntä alhaaltapäin kasvoihin. Akka ei päästänyt ääntäkään, vaan poistui ääneti pää kumarassa, mutta Ilja näki, kuinka hänen rikki lyödystä nenästään kahtena virtana vuosi tummanpunanen veri.
— Riittääkö? — huusi kauppa-apulainen hänen jälkeensä.
Ja kääntyen toiseen kauppa-apulaiseen, Karp'iin, sanoi hän: