— Kuinka vanhannäköiseksi olet tullut!… Mutta missä on Mashutka?
— Vaivaistalolle meni almuja saamaan. Nykysin en paljoakaan voi häntä auttaa, sillä isä pitää silmällä… Ja Porfishka on yhtä mittaa sairaana… Sentähden rupesi Masha käymään vaivaistalolla… kaalikeittoa annetaan siellä ja kaikkea muutakin… Matitsa myös antaa apua… Vaikeata on Masha-raukan toimeentulo…
— Ikävää on siis teilläkin, — miettivästi virkkoi Ilja.
— Onko sinullakin sitten ikävä?
— Voi veikkonen!… Onhan teillä edes kirjoja luettavananne… vaan meillä löytyy kaiken kaikkiaan koko talossa vaan yksi kirja "Uusin silmänkääntäjä ja noitatemppujen tekijä", ja sekin on kauppa-apulaisen arkussa, eikä hän sitä lainaa luettavakseni, ei vaikka, mikä olisi.
— Huonosti on laitamme, Jaakko…
— Huonosti on, veli… Puheltuamme vielä vähän aikaa, heittivät he toisilleen hyvästit ja erosivat surullisina, mietteissään.
Samallaista elämää jatkui vielä muutamia viikkoja, vaan äkkiä sitten tapahtui Iljan kohtalossa muutos. Eräänä aamuna, kaupan ollessa vilkkaimmillaan, alkoi isäntä innokkaasti etsiä jotakin pulpetiltaan. Hänen otsansa tuli vihasta punaseksi ja kaulasuonet pullistuivat.
— Ilja! — huusi hän. — Katsopas lattialta, eikö siellä jossakin olisi kymmenen ruplan seteliä…
Ilja katsahti kauppiaaseen, vilkaisten lattiaan ja tyynesti sanoi: