— Hän valhettelee… — kuului kauppa-apulaisen kimeä ääni sanovan.
— Tule tänne…
— Jumalauta… minä…
— Viskaan punnuksella kalloosi!
— Kiril Ivanitsh… Ne ovat omiani… Iskeköön minuun salama…
— Pidä suusi!…
Syntyi hiljaisuus. Isäntä meni huoneesensa, ja pian kuului sieltä lasku-helmitaulun pallojen kova napsahteleminen. Ilja, pitäen käsin päästään kiinni, katsoi vihasesti kauppa-apulaista, joka seisoi puodin toisessa nurkassa ja katsoi myös pahoilla silmillä poikaan.
— Mitä, lurjus, joko sait tarpeeksi asti? — hiljaa kysyi hän irvistäen.
Ilja kohautti hartioitaan ja oli vaiti.
— Odotahan, merkitsen sinua vielä vähän!