— Olen kutsunut sinut, Ilja, tänne, ilmottaakseni, ett'en sinua enää tarvitse; kerää siis kamsusi kokoon ja poistu…
Ilja hätkähti, kummissaan avasi suunsa, vaan saamatta suustaan sanaakaan, kääntyi hän ympäri ja aikoi poistua huoneesta.
— Seis! — huusi kauppias, ojentaen häntä kohden kätensä ja lyöden nyrkkiä pöytään, toisti hiljemmin:
— Seis!
Sitten nosti hän sormensa pystyyn ja rupesi uudestaan puhumaan harvakseen ja arvokkaasti:
— Mutta en yksin siksi kutsunut sinua… En… Minun täytyy neuvoa sinua… Minun tulee selittää sinulle, minkätähden kävit minulle tarpeettomaksi. Mitään vahinkoa et ole minulle tehnyt… olethan sinä luku- ja kirjotustaitoinen poika… etkä ole tyhmä ja laiska. Sitäpaitsi olet rehellinen, vankka… nii-in!
Kaikki ne ovat valttiasi… vaan sittenkään et ole minulle tarpeellinen… Miksi, — kysyt?
Ilja ymmärsi, että häntä ylistetään ja ajetaan hänet ulos. Se kävi yli hänen ymmärryksensä, ja hänestä tuntui, kuin ei isäntä itsekään tietänyt, mitä teki… Ja Stroganin kasvojen ilme myös vakuutti poikaa siitä, sillä siitä päättäen näytti kauppias ponnistavan ajatuksiaan voidakseen antaa niille oikean sanamuodon. Silloin astui poika askeleen lähemmäksi ja kysyi tyynesti, kunnioittavasti:
— Sentähdenkö ajatte minut pois, että minä silloin veitsellä?…
— Siunaa ja varjele! — pelästyneenä huudahti rouva. — Kylläpä hän on röyhkeä! Hyvänen aika!…