— Niin pitikin…
Iljan mielestä tuntui Jaakon suhde häntä kohdanneeseen tapaukseen vähän liian kylmältä. Itse Petruhakin oli, kuultuaan pojan selonteon tapahtumasta kalakaupassa, hyväksynyt hänen menettelynsä olipa vielä sanonut:
— Selvät sanat sanoit heille, poikaseni, erittäin selvät! Mutta tietysti ei Kiril Ivanovitsh voinut antaa sinun tähtesi lähtöpassia Karp'ille. Karp on perehtynyt liikkeeseen, hänenlaistaan miestä on vaikea löytää. Sinä taas sellaisen tapauksen jälkeen et enää voinut olla yhdessä hänen kanssaan… Sinä olet tahtonut pysyä totuudessa, pelata rehellistä peliä, mutta sinut on köykäiseksi havaittu…
Seuraavana päivänä sanoi kuitenkin Terenti-setä hiljaa veljenpojallensa:
— Älä sinä ole liiaksi avomielinen tuolle Petruhalle… Ole varovainen… Hän ei pidä sinusta… Kyllä hän on totuutta rakastava olevinaan! sanoo hän. — Mutta minkätähden? Sentähden, että hän on niin perin tyhmä! Hm — niin, — niin hän sanoo…
Ilja kuunteli nauraen setänsä puhetta.
— Eilen hän minua ylisti. Hyvin teit, sanoi. Mutta sellaisia näkyvät olevankin kaikki ihmiset: edessä kiittävät, takana moittivat.
Petruhan suhde Iljaan ei lainkaan vähentänyt pojan itsetuntoa. Hän tunsi itsensä sankariksi, hän ymmärsi, että hän oli käyttäytynyt hyvin kauppiaan luona, paremmin kuin moni muu kenties hänen sijassaan.
Parin kuukauden kuluttua, kun oli turhaan etsitty paikkaa Iljalle, sukeutui kerran pojan ja hänen setänsä välillä seuraavanlainen keskustelu:
— Niin… — alakuloisesti virkkoi kyttyräselkä. — Ei löydy paikkaa sinulle… Joka paikassa sanotaan — liian on iso… Mitä tehdään, lapsikulta, mitä?