Ilja vastasi tyynesti ja vakuuttavasti:
— Olen viisitoista vuotias… luku- ja kirjotustaitoinen poika enkä ole tyhmä…Mutta jos kerran olen röyhkeä, niin ajetaan minut toisestakin paikasta… siis samantekevää! Kuka huolisi röyhkeää oppipoikaa?
— Mutta mitä sitten teemme? häh? kysyi toivottomasti Terenti, istuen vuoteellaan ja nojaten käsiään siihen.
— Hanki sinä minulle laatikko ja osta tavaraa. Saippuaa, hajuvesiä, neuloja, kirjasia… yhtä ja toista rihkamaa… niin rupean minä kulkemaan ympäri ja tekemään kauppaa omin päin…
— Kuinka? Mitä tarkotat sillä, Iljusha? Tuo ravintolamelu panee pääni ihan pyörälle! Ja sitäpaitsi on minun ajatuksissani yhä vain yksi ja sama asia… yhä vain sama…
Kyttyräselän silmissä oli todellakin sellainen ilme, kuin hän olisi aina laskenut jotakin, pääsemättä kuitenkaan mihinkään tulokseen.
— Anna minun koettaa! — pyysi Ilja, innostuneena aikeestaan, joka, lupasi hänelle vapautta.
— No, Jumalan nimeen sitten! Voimmehan koettaa…
— Kas niin! Saat nähdä, että se onnistuu, — iloissaan huudahti Ilja.
— Oi, voi! — huokasi Terenti ja jatkoi surullisesti: