— Hölmö! Rikkaatko? Jollei löytyisi rikkaita, niin kenen eteen sitten tekisivät työtä köyhät?
Vähän mietittyään kysyi Jaakko:
— Sinun mielestäsi siis ihmiset elävät työtä tehdäksensä?
— Tietysti… se on, eivät aivan kaikki… Toiset tekevät työtä, vaan toiset — elävät. He ovat aikansa työskennelleet, koonneet rahaa… ja elävät.
— Mutta minkätähden elävät he?
— Piru vieköön! Haluttaako heitä vai ei? Haluttaako sinua elää? — huusi Ilja sivutuksissaan. Vaan hänen oli vaikea sanoa, minkätähden hän suuttui. Siksikö, että Jaakko kyseli sellaisia asioita, vai sentähdenkö, että hän kysyi niin tyhmästi? Hän tunsi, että Jaakon kysymykset härsyttivät hänessä jotakin, johon hän ei voinut antaa selvää vastausta.
— Minkätähden elät sinä? Sano, minkätähden? — huusi hän toverilleen.
— Sitäpä juuri en tiedä! — nöyrästi vastasi Jaakko. — Tahtoisin kuolla… Kauhealta se ehkä tuntuisi, vaan samalla kuitenkin hauskalta…
Ja äkkiä rupesi hän puhumaan ystävällisen moittivasti:
— Suutuit ihan suotta. Ajattele sinä: ihmiset elävät työtä tehdäksensä, ja työ on ihmisiä varten olemassa!… Sehän on samaa kuin pyöriä pyörällä, joka ei kulje eteenpäin, tietämättä, minkätähden. Mutta missä on Jumala? Missä on Hän, joka on kaiken sen akseli? Hän sanoi Aatamille ja Eevalle: olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maata, — mutta minkätähden?