"Aivankuin vankilassa", — mietti Ilja.
Ystävän loukkaavat sanat kylläisyydestä olivat tunkeutuneet hänen sydämeensä, kuin okaat. Kun hän istui teekeittiön ääressä, ajatteli hän vihaisesti Paavalia eikä voinut uskoa, että tämä voisi surmata Vjeran.
"Syyttä pakotta puolustin Vjeraa… Olkoot vaikka hiidessä, mokomat… Itse eivät osaa elää ja vielä häiritsevät toisten elämää…" — ajatteli hän katkerasti.
Gavrik särpi äänekkäästi teetä teevadilta ja liikutti jalkojaan pöydän alla.
— Jokohan hän on pistänyt vaimonsa kuoliaaksi vai eiköhän vielä? — kysyi hän äkkiä Iljalta.
Ilja katsoi synkästi häneen ja sanoi:
— Juo sinä… ja mene sitten makaamaan…
Teekeittiö porisi ja sohisi kuin se olisi aikonut hypätä lattialle pöydältä. Avonaisesta ikkunasta kuului naapuritalon pihalta vihainen huuto:
— Nifont! Ni-ifo-ont!
Äkkiä seisahtui tumma olento ikkunan eteen, ja arka, vapiseva ääni kysyi: