— Eikö Ilja Jakovlevitsh asu täällä?
— Kyllä, — huudahti Gavrik ja ryntäsi ylös tuolilta ja riensi pihalle vievälle ovelle niin nopeasti, ettei Ilja ehtinyt mitään hänelle sanoa.
— Luultavasti se on hän! — kuiskasi Gavrik tarttuen oven hakaan.
— Kuka? — kysyi Ilja myös hiljaa.
— Hän, jonka se mies aikoi pistää kuoliaaksi.
Gavrik tyrkkäsi oven auki ja ovelle ilmaantui hento naisolento karttuunipuvussa ja huivi päässä. Toisella kädellä nojasi hän ovipieleen, toisella piti huivin nurkkia kiinni leukansa alla. Hän seisoi kyljittäin, kuin olisi aikonut heti poistua.
— Astukaa sisään, — sanoi Ilja lyhyesti, sillä hän ei tuntenut tulijaa.
Nainen hätkähti kuullessaan hänen äänensä ja nosti päätään, jolloin hänen kalpeat, pienet kasvonsa hymyilivät…
— Masha! — huudahti Ilja, hypähtäen ylös tuolilta.
Hän naurahti hiljaa, ja pantuaan oven hakaan, astui Iljan luokse.