— Sinä rupeat minun sänkyyni… Minä menen puotiin makaamaan… Ja huomenna minä…
— Tahtoisin heti päästä vuoteeseen… olen niin väsynyt…
Ilja siirsi ääneti pöydän sängyn luota. Masha laskeusi vuoteelle ja koetti kääriytyä peitteeseen, vaan ei jaksanut, ja sanoi heikosti hymyillen:
— Olen niin naurettava… olen kuin juovuksissa…
Ilja kietoi hänet peitteeseen, korjasi pielustaa pään alle ja aikoi lähteä puotiin, vaan Masha sanoi levottomasti:
— Älä mene… istu luonani! Pelkään yksinäni — olen näkevinäni jos jotakin…
Ilja istuutui tuolille sängyn viereen, ja kun hän katsoi hänen kalpeita, tummien kiharoiden varjostamia, kasvojaan, kääntyi hän poispäin, omantuntonsa soimaamana. Hänen muistui mieleensä Jaakon pyyntö ja Matitsan kertomukset Mashan elämästä. Hän painoi päänsä alas.
— Jashaakin kuuluu isänsä lyövän… Matitsa kertoi… Se näyttää olevan meidän kohtalomme… — mutisi Masha.
— On ne isiä! — pääsi Lunjeff ilta vihaisesti. — Moiset isät pitäisi pistää pakkotyöhön… sekä sinun isäsi että Petrushka Filimonoff…
— Voi, minun isäni on niin heikko… hän ei kykene mihinkään…