— No lähde sitten!
Lunjeff puristi hänen kuumaa kättänsä ja katsoi ääneti hänen kasvoihinsa, tietämättä mitä sanoa jäähyväisiksi toverilleen. Vaan hänen teki mielensä sanoa jotakin, niin suuresti teki mielensä, että se miltei vaivasi häntä.
— Miksi katsot minuun niin omituisesti? — kysyi Jaakko hymyillen.
— Anna anteeksi, veli, minulle… — sanoi Ilja verkkaan, luoden silmänsä maahan.
— Mistä?
— Muuten vaan… anna anteeksi…
— Olenko minä sitten pappi? — sanoi Jaakko hiljaa nauraen. — Ai, odotappas! Unhotin sanoa sinulle Mashutkasta…
— Mitä?
— Hänenkin kohtalonsa kuuluu olevan kova…
— Niin kuuluu…