— Rakas ystävä, — sanoi hänelle Tatjana Vlasjevna kuivasti ja moittivasti, — täytyy ostaa lisää kapeata villanauhaa. Pitsit ovat niinikään lopussa… Vähän on jälellä viidenkymmenen numeron mustaa rihmaa… Perlemonappeja on eräs firma tarjonnut meille, sen asiamies kävi luonani… Lähetin sen tänne. Onko hän käynyt täällä?
— Ei, — vastasi Ilja lyhyesti. Tatjana Vlasjevna oli käynyt hänestä yhä vastenmielisemmäksi. Hän epäili, että Tatjana oli ottanut rakastajakseen erään Korsakoff'in, joka äskettäin oli nimitetty poliisitarkastajaksi. Hänen kanssaan määräsi hän näet kohtauksia yhä harvemmin, vaikka kohtelikin häntä ystävällisesti ja hellästi kuin ennenkin. Mutta niistäkin kohtauksista kieltäytyi Ilja kaikenlaisten tekosyiden nojalla. Kun hän sitten huomasi, ettei Tatjana Vlasjevna siitä suuttunut, kiroili hän mielessään häntä:
— Senkin häpeämätön irstailija… Etenkin oli hänestä vastenmielistä se, kun Tatjana Vlasjevna kävi puodissa tarkastamassa tavaravarastoa. Hän pyörähteli puodissa kuin varpunen, hyppäsi tiskille ottaakseen ylimmiltä hyllyiltä pahvilaatikoita, aivasteli pölystä, pudisteli päätään ja torui Gavrik'ia.
— Juoksupojan tulee olla sukkela ja huomaavainen. Ei hän siitä saa leipää, että istuu kaiket päivät ovella ja kaivelee nenäänsä. Ja kun hänen emäntänsä puhuttelee häntä, tulee hänen tarkkaavaisesti kuunnella eikä katsoa kuin mikäkin mörkö…
Mutta Gavrik'illa oli oma luonteensa. Hän kuunteli emännän puhetta vallan välinpitämättömästi, ja vain silloin, kun tämä nousi jonnekin, saadakseen käsiinsä jonkin esineen ylimmiltä hyllyiltä, ja kohotti hameensa helmat ylös, iski hän veitikkamaisesti Iljalle silmää. Hän puhutteli häntä aina nenäkkäästi, ilman että hänen puheessaan oli jälkeäkään kunnioituksesta, ja kun emäntä oli poistunut, huomautti hän ivallisesti Iljalle:
— Hyyppä hyppäsi nyt tiehensä…
— Niin ei saa puhua emännästä, — huomautti hänelle Ilja, vaivoin pidättäen nauruaan.
— Mikä emäntä hän on! — vastusti Gavrik. — Minun isäntäni olette te… Hän ei ole muu kuin hyyppä…
— Te ette neuvo poikaa, — sanoi Avtonomova usein Iljalle, — ja yleensäkin… täytyy minun sanoa, on kaikki ruvennut viime aikoina käymään haluttomasti, innostuksetta…
Lunjeff oli ääneti ja mietti kiukkuisena: "Kunpa edes nyrjäyttäisit jalkasi tiskillä hyppäillessäsi, mokoma tarkastaja…"