— Niin, ette! Mitä voitte väittää vastaan?
Hän hymähti uudestaan halveksivasti.
— Näkemiin asti!
Hän poistui pää pystymmässä kuin koskaan.
— Se ei ole totta! — huusi Lunjeff hänen perästään. Mutta hän ei kääntynyt takaisin.
Ilja heittäysi istumaan tuolille. Gavrik, joka seisoi ovella, katsoi häneen ja luultavasti oli tyytyväinen sisarensa käytökseen, sillä hänen kasvonsa olivat arvokkaan ja voitonriemuisen näköiset.
— Mitä katsot? — kysyi Ilja vihaisesti, tuntien, että tuo katse oli hänestä vastenmielinen.
— En mitään! — vastasi poika.
— Mene sitten kävelemään!
Hän tunsi tarvitsevansa yksinäisyyttä. Mutta yksin jäätyään ei hän voinut koota ajatuksiaan. Hän ei voinut käsittää Sonjan tarkotusta, vaan sen hän kuitenkin ymmärsi, että hän oli loukannut häntä. Hän nojasi tiskiin ja mietti: