— Mitä sinä? Ei täällä sovi… herkeä! Tatjana Vlasjevna heittihe äkkiä maahan ja pujahti hänen käsistään notkeana kuin kala. Lunjeff näki hänet silmiänsä hämärtävän polttavan sumun läpi puodin katuovella. Oikoen vapisevin käsin röijyään, virkkoi hän:
— Voi, kuinka olet raaka! Mikset voi odottaa!
Lunjeff'in päässä kohisi, ikäänkuin siellä olisi juossut joukko puroja. Liikkumattomana, sormet yhteen puristettuna seisoi hän tiskin takana, katsoen Tatjana Vlasjevnaan niin, kuin olisi hänessä nähnyt koko elämäänsä raskauttavan pahan.
— On kyllä hyvä, että olet tulinen, vaan rakkaani, täytyy kuitenkin hillitä itseänsä.
— Mene täältä! — sanoi Ilja.
— Menen kyllä… Tänään en voi kutsua sinua luokseni, vaan ylihuomenna, kolmantenakolmatta päivänä, syntymäpäivänäni, tule luokseni.
Puhuessaan hypisteli hän rintaneulaansa eikä katsonut Iljaan.
— Mene! — toisti Ilja, vavisten halusta tarttua häneen ja kiduttaa häntä.
Tatjana Vlasjevna läksi. Heti tuli puotiin Terenti, kysyen kunnioittavasti:
— Hänkö se oli liikekumppanisi?