— Hän vannoo ei sytyttäneensä, hupsu. Ei siinä valat auta, riisu vain housut ja rupea pitkällesi… hah, haa! Asia ei ole leikintekoa! Kauppiasta on solvattu… sinäkö solvasit tai joku muu — se on yhdentekevää! Mutta yhdentekevää ei ole rankaisematta jättäminen… sinä jouduit kiinni — sinua siis rangaistaan…
— Onko talonpoika teidän mielestänne syyllinen? — kysyi Ilja miettivästi.
— Luultavasti hän on syyllinen, koska on tyhmä. Viisaat ihmiset eivät tavallisesti ole syyllisiä… — vastasi mies tyynesti, ahneesti vedellen savuja paperossistaan. Hänen silmänsä olivat mustat ja pienet kuin hiirellä, ja samoin hampaat kuin hiirellä — pienet ja terävät.
— Noiden valamiesten joukossa, — sanoi Ilja hiljaa, ponnistaen — istuu miehiä…
— Enimmäkseen kauppiaita, — keskeytti mustaverinen mies hänet tyynesti. Ilja katsahti häneen ja toisti:
— Kauppiaita. Muutamia heistä tunnen…
— Vai niin!…
— Ne ne ovat väkeä… s.o. suoraan puhuen…
— Myös varkaita, — keskeytti hänet taas hänen puhetoverinsa.
Hän puhui äänekkäästi, kursailematta. Viskattuaan pois paperossinsa, pani hän huulensa torvelle ja rupesi viheltämään, katsoen kaikkia röyhkeästi silmiin, ja koko hänen ruumiinsa liikkui kuin nälkäisestä levottomuudesta.