Vilaistuaan hätäisesti yleisöä, kääntyi hän tuomareihin ja kysyi, osottaen päällään puolustajaansa:
— Saanko olla puhumatta hänen kanssaan?
Taas kuului siltä, kuin salissa olisi madellut käärmeitä, nyt kuitenkin äänekkäämmin ja selvemmin.
Ilja vapisi ponnistuksesta ja katsoi Gratsheff'iin.
Hän odotti häneltä jotakin, odotti varmasti. Mutta Paavali katsoi edessään istuvan miehen olkapään ylitse ja oli ääneti, eikä liikahtanutkaan. Gromoff puhui hymyillen liukkaasti, imelästi. Sitten alkoi Vjera puhua hiljaa, vaan varmasti…
— Halusin tulla rikkaaksi ja siksi otin, siinä kaikki… Muuta syytä ei ollut… ja sellainen olen aina ollut.
Valamiehet rupesivat kuiskimaan keskenään. Heidän kasvonsa synkkenivät, ja tuomarienkin kasvot näyttivät tyytymättömiltä. Salissa oli hiljaista; kadulta kuului säännöllistä ja tylsää askelten töminää kivistöä vastaan. Ne olivat sotamiesten askelia.
— Syytetyn tunnustukseen nähden voitaisi otaksua… — lausui prokuraattori.
Iljasta rupesi tuntumaan, ettei hän kauemmin voinut istua siellä. Hän nousi, otti askeleen…
— Hiljaa! — huomautti oikeudenpalvelija ääneen.