— Saattaako sellainen käydä päinsä? Hänhän on niin pieni, Ilja!
Ovatko he todellakin naittaneet hänet?
— Ole voivottelematta! — sanoi Ilja kiukkuisesti hänelle, — siitä ei ole mitään apua! Olisit ennemmin pitänyt heitä silmällä! — Etsit kyllä kaiken alkua ja syntyä, vaan etpäs pitänyt vaaria heidän puuhistaan!
Jaakko oli ääneti, vaan hetken päästä, kun hän ja Lunjeff kulkivat pihan poikki, alkoi hän taas:
— Ei siihen ole minun syytäni… Tiesin vaan, että hän kävi jossakin huoneita siistimässä ja pieniä askareita toimittamassa…
— Minua vähän liikuttaa, tiesitkö tai olitko tietämättä! — sanoi Ilja jurosti, pysähtyen keskelle pihaa. — Pois täytyy päästä koko talosta… Tuli sietäisi sen nurkkaan pistää!
— Oi, Jumalani… Jumalani! — huokasi Jaakko, seisoen Iljan takana. Ilja käännähtihe häneen päin — hän seisoi kädet hervottomina riippuen sivulla ja pää alas painettuna, kuin iskua odottaen.
— Itke nyt vielä! — ivallisesti sanoi Ilja ja läksi, jättäen ystävän yksin keskelle pimeää pihaa.
Seuraavana aamuna sai Ilja Perfishkalta tietää, että Mashutka todellakin oli naitettu eräälle rihkamakauppiaalle Hrjenoff'ille, viisissäkymmenissä olevalle leskimiehelle, jolta äskettäin oli kuollut vaimo.
Pudistellen pohmeloista päätään makasi Perfishka uunilla ja kertoi sekavasti:
— Hän sanoo minulle: minulla on kaksi lasta… Hänellä on kaksi poikaa — toinen viiden, toinen kolmen vuoden vanha. Minun täytyy pitää lapsenhoitaja niille… Mutta lapsenhoitaja on vieras ihminen… saattaa varastella ja niin edespäin. Puhupa sentähden tyttärellesi, eikö hän… Minä puhuin ja Matitsa puhui… Masha, kuten järkevä tyttö konsanaankin, ymmärsi paikalla kaikki… Mihin toimeen hän voisi ryhtyä… huonompaakin saattaisi sattua, ja parempaa — ei koskaan!… Olkoon menneeksi, sanoo, minä suostun… Kolmessa päivässä oli kaikki valmista… Me Matitsan kanssa saimme kolme ruplaa kumpikin… ne joimme heti eilen!… Kyllä se tuo Matitsa juo paljon… ei hevonenkaan enempää!…