— Nauran teille, mokomille.
Nurkasta hyppäsi esiin Kirik, punasena, tukka pörrössä. Hän heilutti kädessään revolveria ja huusi, hurjasti silmiään pyörittäen:
— Nyt et poistu! Vai niin!… Vai olet sinä tehnyt murhan!
Naiset voihkivat. Travkin, joka istui sohvalla, heilutti jalkojaan ja kahnutti:
— Hyvät herrat! En kestä enää! Heretkää!… Tämähän on Teidän perheasianne.
Mutta Avtonomoff ei kuullut, mitä hän sanoi. Hän hyppi Iljan edessä, tähtäsi häntä revolverilla ja huusi:
— Linnaan joudut!… Kyllä sinulle näytän!…
— Revolveripahasesi ei taida olla ladattu? — virkkoi Ilja, katsoen välinpitämättömästi raukeilla silmillään häneen. — Mitä raivoat? En minä pakene… Minne menisin… Vankeudellako uhkaat? En sitä pelkää…
— Anton, Anton! — kuului Travkinin vaimo kovasti kuiskaavan, — mene…
— En voi, ystävä hyvä…