Ilja irrotti hihnan olkapäältään, ojensi laatikon sedälleen ja sanoi:

— Pidäpäs tätä!…

— Odota! Minne aiot mennä? Hän antaa vielä sinulle…

Iljan kädet vapisivat säälistä Jaakkoa ja raivosta hänen isäänsä kohtaan.

— Pidä laatikkoa, sanon minä… — toisti hän hampaittensa lomasta ja meni ravintolaan. Hän puri niin kovasti hampaitaan, että teki kipeätä leukapieliin ja korvat äkkiä alkoivat suhista. Sen suhinan läpi kuuli hän, että setä huusi hänelle jotakin poliisista, vankeudesta, turmiosta, johon hän syöksi, vaan hän ei siitä välittänyt.

Ravintolassa seisoi Petruha tarjoilupöydän takana puhellen hymyillen muutaman rikkonaisiin vaatteisiin puetun miehen kanssa. Lampun valo lankesi hänen kaljulle päälaelleen, ja näytti siltä, kuin koko pää olisi hymyillyt tyytyväisesti.

— Kas kauppiasta! — huudahti hän ivallisesti, nähdessään Iljan, ja hänen kulmakarvansa uhkaavasti rypistyivät. — Tuletpa kuin kutsuttuna…

Hän seisoi omaan huoneeseensa johtavan oven edessä, sulkien tien.
Ilja astui hänen eteensä ja sanoi käskevästi:

— Väisty tieltä!…

— Mitä-ä? — kysyi Petruha pitkään.