— Juoskaa hakemaan poliisia! — sanoi toinen.
Petruhan vaikertava ääni kuului melun läpi:
— Kaikki näkivät, etten minä koskenut häneen… voi, voi!…
Ilja hymyili vahingoniloisesti. Hän tunsi tyydytystä, kun Petruhaan teki kipeää, Hän astui ovelle ja alkoi rauhallisesti keskustella piirittäjien kanssa:
— Hei, te siellä! Olkaa meluamatta!… Vaikka hän on saanutkin korvapuustin, niin ei hän kuole siitä, ja minä saan siitä oikeudelta rangaistukseni. Älkää siis tungetelko vieraaseen asiaan… Älkää painako ovea, minä avaan heti…
Hän avasi oven ja jäi seisomaan ovi-aukkoon, kuin kehykseen, nyrkit puristettuina kaiken varalta. Hyökkääjät peräytyivät, nähdessään hänen voimakkaan vartalonsa ja taistelunhaluisen ilmeen hänen kasvoillaan. Ainoastaan Petruha työnsi muut syrjään ja ärjyi:
— Sinua roistoa! Kyllä minä sinulle näytän!…
— Toimittakaa hänet tieltä ja tulkaa katsomaan, miltä täällä näyttää! — huudahti Ilja väistyen syrjään ja kehottaen vieraita astumaan kammariin. Katsokaa, kuinka hän on menetellyt poikansa kanssa!
Muutamia vieraista astui huoneeseen ja kumartuivat katsomaan Jaakkoa.
Eräs heistä hämmästyneenä huudahti:
— Mutta tämähän on kauheata!