— Sehän on selvää! Vääriä rahoja! Mitä joutavia!… — Ja viitaten kädellään, vaipui Jaakko mietteisiinsä.
— Eikö sinulla siis ole aikaa puhella kanssani? — kysyi hän hetken päästä, katsoen toveriinsa harhailevin katsein.
— Kirjastako?
— No niin… Erään kohdan ymmärsin siitä… oi, oi, oi, veli hyvä…
Ja hän teki sellaisen irvistyksen, kuin olisi polttanut kätensä kuumassa raudassa. Lunjeff katsoi toveriinsa, ikäänkuin tämä olisi ollut vähän löyhkäpäinen. Välistä näytti Jaakko hänestä sokealta ja aina onnettomalta, kelpaamattomalta elämään. Talossa ja koko naapuristossa puhuttiin, että Petruha Filimonoff aikoo naida rakastajattarensa, joka piti muuatta huonomaineista taloa kaupungissa. Mutta Jaakko oli hyvin välinpitämätön koko huhusta. Kun Ilja kysyi häneltä, milloin häät ovat, kysyi Jaakko:
— Kenen häät?
— Isäsi…
— Ai, niin!… Kuka sen tietää! Voi, tuota häpeämätöntä! Löysipä vaimon! Hyi!
— Mutta tokko tiedät, että hänellä on poika… joka on suuri, käy jo kymnaasia.
— En ole tietänyt… entä sitten?